Tekoälyn ja datan käyttö opetuksessa ja oppimisessa – eettiset ohjeet opettajille
Tekoälyyn perustuvat järjestelmät kuuluvat arkeemme. Koska tekoälyjärjestelmät kehittyvät jatkuvasti ja datan käyttö lisääntyy, on tärkeä ymmärtää, miten nämä suuntaukset vaikuttavat yhteiskunnan eri osa-alueisiin, myös koulutukseen.
Tekoäly voi mullistaa opetusalan sekä opiskelijoiden, opettajien että koulujen henkilökunnan näkökulmasta. Tekoälyä hyödyntäviä kieltenopiskelusovelluksia, tekstistä puheeksi -ohjelmistoja, oppimismentoroinnin välineitä ja muita ratkaisuja voitaisiin käyttää esimerkiksi vähentämään koulunkäynnin keskeyttämistä, kompensoimaan oppimisvaikeuksia ja tukemaan opettajia opetuksen eriyttämisessä tai yksilöllistämisessä.
Koska tekoälyn käyttökohteet lisääntyvät, tutkijoiden, opetushenkilöstön ja opiskelijoiden on tärkeä saada peruskäsitys tekoälyn toimintaperiaatteista ja datan käytöstä, jotta he pysyvät mukana älyteknologian kehityksessä ja osaavat hyödyntää sen mahdollisuudet myönteisellä, kriittisellä ja eettisellä tavalla.
Tavoitteet
Euroopan komissio haluaa parantaa opetushenkilökunnan tietotasoa tekoälyn ja datan käytön tarjoamista mahdollisuuksista koulutuksessa sekä niiden mahdollisista riskeistä. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi Euroopan komissio on laatinut eettiset ohjeet tekoälyn ja datan käytöstä opetuksessa ja oppimisessa.
Komissio tukee tekoälyyn ja datan käyttöön liittyvää tutkimusta ja innovointia Horisontti Eurooppa -ohjelman kautta ja kehittää tutkijoille ja opiskelijoille suunnatun koulutusohjelman tekoälyn ja datan käytön eettisistä näkökohdista.
Keskeiset toimet
Näihin haasteisiin vastatakseen Euroopan komissio julkaisi lokakuussa 2022 eettiset ohjeet tekoälyn ja datan käytöstä opetuksessa ja oppimisessa.
Ohjeissa annetaan käytännön tukea ja neuvoja pääosin perus- ja toisen asteen opettajille, joilla on vain vähän tai ei lainkaan kokemusta tekoälyn käytöstä. Ohjeissa annetaan käytännön esimerkkejä, joiden avulla pyritään
- selittämään, miten tekoälyä voidaan käyttää kouluissa
- auttamaan opettajia ja oppilaita opettamaan ja oppimaan
- tukemaan oppilaitosten järjestelmiä ja hallinnollisia prosesseja
- esittelemään ohjeiden taustalla olevat eettiset näkökohdat ja vaatimukset.
Ohjeet ja tiivistelmä laadittiin Euroopan komission epävirallisen asiantuntijaryhmän tuella. Ryhmässä oli asiantuntijoita sekä koulutus- että tiedemaailmasta. Raportin ja ohjeiden valmisteluvaiheessa kuultiin eTwinning-yhteisöä (tutkimus- ja kohderyhmä) ja digitaalista koulutusta, oppimista ja arviointia käsittelevää työryhmää sekä näiden lisäksi muita Euroopan komission pääosastoja, myös komission yhteistä tutkimuskeskusta (JRC).
Lisätietoa ohjeista tietokoosteessa, infografiikassa ja alla olevassa lyhyessä videossa.
Muut tämän vaiheen toimet
Vaiheeseen 6 sisältyy
- tuki tekoälyyn ja datan käyttöön liittyville toimia Horisontti Eurooppa -ohjelman kautta, mm:
- koulutushankkeita koskeva ehdotuspyyntö – ”HORIZON-WIDERA-2021-ERA-01-91: Ensuring the reliability of and trust in the quality of research ethics expertise in the context of new/emerging technologies” (Tutkimuseettistä asiantuntemusta koskevan luotettavuuden ja luottamuksen varmistaminen uusien/kehittyvien teknologioiden alalla)
- ehdotuspyyntö opetuksessa käytettävistä laajennetun todellisuuden sovelluksista
Ennakoidut tulokset/tuotokset
- edistetään tekoälyn ja datan eettistä käyttöä opetuksessa ja oppimisessa
- lisätään yliopisto-opiskelijoiden ja tutkijoiden tietämystä ”tekoälyn sisäänrakennetusta etiikasta” ja pyritään nostamaan koulutustoimintaan osallistuvien naisten osuus 45 prosenttiin
- kannustetaan laajennetun todellisuuden sovellusten käyttöön koulutuksessa
Tuotokset
- Tekoälyn ja datan käyttö opetuksessa ja oppimisessa – eettiset ohjeet opettajille
- Tiivistelmä ohjeiden laatimiseen osallistuneen asiantuntijaryhmän raportista. Tiivistelmä julkaistaan pian ranskaksi, saksaksi ja bulgariaksi.
Aikataulu
- heinäkuu 2021–kesäkuu 2022 – Euroopan komission asiantuntijaryhmän kokoukset
- lokakuu 2022 – Tekoälyn ja datan käyttö opetuksessa ja oppimisessa – eettiset ohjeet opettajille
- vuoden 2021 loppuun mennessä – julkaistaan ehdotuspyyntö ”HORIZON-WIDERA-2021-ERA-01-91: Ensuring the reliability of and trust in the quality of research ethics expertise in the context of new/emerging technologies” (Tutkimuseettistä asiantuntemusta koskevan luotettavuuden ja luottamuksen varmistaminen uusien/kehittyvien teknologioiden alalla)
- vuoden 2021 loppuun mennessä – julkaistaan ehdotuspyyntö hankkeille, jotka koskevat laajennetun todellisuuden sovellusten käyttöä koulutuksessa
Rahoitus
Toimi rahoitetaan EU:n Erasmus+ -ohjelmasta ja Horisontti Eurooppa -ohjelmasta.
Ota yhteyttä
Jos haluat lisätietoja tästä toimesta, ota yhteyttä sähköpostilla EAC-DIGITALEDUCATION@ec.europa.eu
Seuraa meitä Twitterissä @EUDigitalEdu ja saat uusimpia uutisia näiden toimien ja digitaalisen koulutuksen toimintasuunnitelman edistymisestä.