Skip to main content

European Education Area

Quality education and training for all

Laadunvarmistus

Kouluopetuksen laadunvarmistuksen merkitys 

Laadunvarmistukseen kuuluu opetustarjonnan järjestelmällinen uudelleenarviointi, jotta sen laatua, tasapuolisuutta ja tuloksellisuutta voidaan kehittää. Koulujen itsearvioinnin, ulkoisen arvioinnin (johon kuuluu myös tarkastuskäyntejä) sekä opettajien ja koulunjohtajien arvioinnin lisäksi kuullaan myös opiskelijoita.

Vahvan laadunvarmistusjärjestelmän avulla tuetaan laadukasta ja osallistavaa koulutusta koko eurooppalaisella koulutusalueella. On myös tärkeää tukea EU:n neuvoston vuonna 2018 antamien suositusten täytäntöönpanoa; suositukset koskevat elinikäisen oppimisen avaintaitoja ja yhteisten arvojen, osallistavan koulutuksen ja opetuksen eurooppalaisen ulottuvuuden edistämistä.

Laadunvarmistuksen avulla voidaan helpottaa opiskelijoiden liikkuvuutta EU:ssa ja lisätä maiden välistä avoimuutta ja luottamusta. Myös toisen asteen tutkintojen ja ulkomailla suoritettujen opintojaksojen vastavuoroisen tunnustamisen kannalta on oleellista, että laadunvarmistusjärjestelmät toimivat.

EU:n toimet

Euroopan komissio auttaa EU-maita kehittämään laadunvarmistusjärjestelmiään. Keskeisessä asemassa näissä toimissa on kouluja käsittelevä ET 2020 -työryhmä, johon kuuluu EU-maiden ja koulutusalan organisaatioiden asiantuntijoita. 

Työryhmä keskustelee säännöllisesti koulutuksen laadunvarmistuksen osa-alueista ja haasteista sekä vaihtaa tietoa hyvistä toimintatavoista. Työryhmä on antanut päättäjille ohjeistusta koulujen kehittämisessä tarvittavasta laadunvarmistuksesta. Se on myös laatinut raportin siitä, miten koulujen itsearviointia voidaan tukea koulujen kehittämisen keskeisenä mekanismina.

Kouluopetuksen laadunvarmistusta käsitellään myös Euroopan komission asiantuntijaraportissa Better learning for Europe's young people: Developing coherent quality assurance strategies for school education.

Koulujen kehittämistä ja huipputason opetusta koskevassa tiedonannossaan komissio esittelee laadunvarmistusta ja muita mahdollisia toimia kouluopetuksen parantamiseksi.

Tiedonantoon liittyvässä komission valmisteluasiakirjassa käsitellään aiheeseen liittyvää tutkimusta ja näyttöä sekä kouluopetuksen kehittämiseen liittyviä EU-tason tuloksia.